Aalto - yliopiston ammattiosasto

                                                                                    

 

Aalto-yliopiston ammattiosasto JHL ry

 

Aalto-yliopiston ammattiosasto JHL on valtakunnallisen Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry:n jäsenjärjestö. JHL on maamme suurin ammattiliitto edustaen n. 230000 jäsentä eri ammattiryhmissä. Aalto-yliopiston ammattiosasto JHL perustettiin syksyllä 2008 Teknillisen korkeakoulun, Helsingin kauppakorkeakoulun ja Taideteollisen korkeakoulun ammattiosastojen pohjalta. Yhdistymisen tavoitteena oli turvata jäsenistön edunvalvonta tulevassa Aalto-yliopistossa.

Edustamme enimmäkseen opetuksen ja tutkimuksen tukihenkilökuntaa toimien mm. laboratorio-, toimisto-, kirjasto-, hallinto-, IT- ja vahtimestaritehtävissä.

Ammattiliittomme kautta olemme SAK:n jäseniä. Jäsenyys SAK:ssa lisää painoarvoamme mm. yhteiskunnallisen vaikuttamisen saralla.

Aalto-yliopiston ammattiosasto sekä liittomme JHL neuvottelee, valvoo, tiedottaa sekä kouluttaa jäsenistöään palvelussuhteen ehtoihin liittyvissä asioissa. Koulutustarjonnan monipuolisuus ja maksuttomuus antavat hyvät mahdollisuudet jäsenistömme kehittämiselle.

Paikallinen edunvalvonta tapahtuu Yliopiston kampuksilla toimivien luottamusmiesten ja heidän varamiesten kautta. Ammattiosaston edustajia toimii yhteistoimitaneuvostossa, työsuojeluorganisaatiossa sekä rehtorin asettamissa henkilöstön hyvinvointiin liittyvissä toimikunnissa.

Toiminnasta tiedottaminen jäsenille tapahtuu sähköisesti jäsentiedotteiden välityksellä. Myös ammattiosaston ja JHL:n kotisivut sekä liiton lehti MOTIIVI toimivat informaatiolähteinä. Lisäksi järjestämme vähintään neljä kertaa vuodessa jäsenkokouksia sekä tarvittaessa teemakohtaisia tilaisuuksia.

Edunvalvonnan lisäksi järjestämme jäsenille myös huvi- ja kulttuuritoimintaa. Vähintään kaksi kertaa kevät- ja syyskaudella teemme yhteisiä matkoja ja osallistumme teatteri- ja kulttuuritapahtumiin. Ammattiosasto tukee myös taloudellisesti tilaisuuksiin osallistuvia.

Liittomme JHL tarjoaa jäsenille myös monia jäsenetuja; mm. matkustajavakuutuksen ja vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen sekä ammatillisen vastuuvakuutuksen. Lisäksi on mahdollista saada lomatukea ja majoitusetuja mm. JHL:n omiin lomakohteisiin sekä polttoainealennuksia.

 

 

Voit liittyä jäsenksi suoraan liiton sivulta alla olevista linkeistä :
https://omajhl.jhl.fi/liity/
https://www.jhl.fi/jasenyys/liittyminen/liity-jaseneksi/

(Valitse sopimusalaksi yksityinen / Yliopistojen TES sekä osastoksi Aalto-yliopiston ammattiosasto JHL ry (244) )

 

Jos haluat lisää tietoa toiminnasta, otathan yhteyttä johonkin aktiiveistamme.

YouTube-videon näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.
YouTube-videon näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.

Jäsenenä voit vaikuttaa tuleviin tapahtumiin mihin voisin osallistua?

Mikä vaihtoehto on paras?

Jokin ulkomaan kohde 
33% 33% 
Teatteri 
33% 33% 
Konsertti 
16% 16% 
Kaupunkikierros 
16% 16% 
Lähetän oman ehdotukseni 
0% 0%